Jämsän kristillisen opiston johtokunta kokoontui perinteiseen tapaan opistoseurojen yhteydessä. Opiston edustajat kertoivat, että päättynyt opistovuosi oli koettu siunaukselliseksi. 

Meneillään oleva kesä on ollut vilkas. Opistolla on järjestetty 14 rippikoululeiriä ja lisäksi muita kesäkursseja. Opistolla on myös menossa mittava keittiöremontti, sillä 20 vuotta vanha keittiö ei vastannut enää tämän hetken tarpeita ja vaatimuksia. Remontti on edistynyt aikataulussa.

Korona-aika on jättänyt jälkensä opistojen rahoitukseen. Johtokunta päätti hakea Opetushallitukselta ylimääräistä avustusta poikkeusoloista aiheutuvien opiskelijamaksujen ja tulomenetysten korvaamiseksi. 

“Luotamme vahvasti tulevaisuuteen ja Jumalan siunaukseen”, sanoi johtokunnan puheenjohtaja Johannes Leppänen, joka toi seuroihin terveiset johtokunnan kokouksesta.