Jämsän opistoseurat Keuruulla ovat päättyneet
Lämpimät kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille ja yhteistyötahoille! Kiitos seuravieraille, että tulitte. Suurin kiitos kuuluu Taivaan Isälle, joka siunasi seurat.
Lämpimät kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille ja yhteistyötahoille! Kiitos seuravieraille, että tulitte. Suurin kiitos kuuluu Taivaan Isälle, joka siunasi seurat.
Opistoseuroja on saatu viettää kauniissa ja lämpimässä säässä. Vapaaehtoisvoimin toteutetut järjestelyt ovat sujuneet hyvin. Työvuoroihin on riittänyt tekijöitä. Järjestäjien arvion mukaan seura-alueelle on kokoontunut noin 18 000 seuravierasta. Helteinen sää on nostanut reilusti juomaveden ja jäätelön kulutusta. Tänä vuonna alueelle on mahtunut majoittumaan hyvin päivitettyjen täyttösuunnitelmien myötä. Uusi iso pysäköintialue seurakentän välittömässä läheisyydessä on palvellut [...]
Liikenne seura-alueella on lauantaina iltapäivällä sujuvaa, eikä ruuhkia ole muodostunut. Tilaa uusille majoittujille ja päiväkävijöille on hyvin. Päiväkävijöiden pysäköinti tapahtuu päiväparkkialueella P1. Parkkipaikkoja on lisätty viime vuodesta. Seuravieraita ja erityisesti päiväkävijöitä pyydetään käyttämään ainoastaan seuravieraille tarkoitettuja saapumis- ja poistumisreittejä. Viralliset reitit kulkevat Kaletonin suunnasta Heikkiläntielle. Alueella on myös yksityisteitä, joiden käyttäminen ei ole sallittua. Lämpimästi [...]
Seura-alue avataan torstaina 17.7. klo 12.00. Seura-alueelle saavutaan Kalettomantien (6045) kautta Heikkiläntietä luoteen suunnasta. Mäntäntien (58) ja seura-alueen välinen osuus Heikkiläntietä on yksityistie ja sen käyttö on kielletty. Sortuma valtatiellä 23 hidastaa Keuruulle lännestä tulevien liikennettä. Tie sortui tiistaiaamuna Katajamäen ylikulkusillan länsipuolella. Tilanteesta ja kiertoteistä antaa tarkempaa tietoa Keski-Suomen ELY-keskus. Liikennetoimikunta pyytää seurapaikalle saapuvia asuntovaunu- [...]
Keuruulla järjestettävien opistoseurojen sähköpaikat ja liikuntaesteisten leiripaikat ovat haettavana 22.6.2025 saakka. Paikkoja voi hakea lääketieteellisen tarpeen perusteella. Liikuntaesteisten leiripaikat on tarkoitettu seuravieraille, joilla on huomattavia vaikeuksia liikkua leiriolosuhteissa. Sähköpaikan voi saada henkilö, joka tarvitsee välttämättä sähköä lääkinnälliseen laitteeseen päivittäin. Hakemukset pyydetään toimittamaan sähköpostilla osoitteeseen sahkopaikat@jamsanopisto.fi Hakemuksessa tulee olla hakijan nimi, syntymävuosi, yhteystiedot ja sähköpaikan ja [...]
Vuoden 2024 opistoseurat ovat päättyneet. Jos Jumala suo, kokoonnumme taas vuoden päästä Jämsän opistoseuroihin Keuruulle. Seurat järjestetään jo tuttuun tapaan Ison Kirjan opistolla 18.-20.7.2025. Osoite on Heikkiläntie 177, Keuruu. Ison Kirjan seura-alue on toimiva ja viihtyisä. Tänne seuravieraiden on hyvä asettua viettämään kesäviikonloppua ja rauhoittua Jumalan sanan kuuloon. Ensi kesän seurajärjestelyistä ja näiden seurojen purkutalkoista [...]
Kristillistä opistotyötä tehdään kolmella opistolla Jämsässä, Reisjärvellä ja Ranualla. Opistoilla on yhteinen Opistokauppa, jossa on myytävänä äänitteitä, kirjoja, kurssilahjakortteja ja muita tuotteita. Tuotteet ovat tärkeä osa opistojen varainhankintaa, ja niitä ostamalla tuet opistotyötä. Opistokaupassa voit tehdä myös lahjoituksen Jämsän kristilliselle opistolle. Varoja käytetään opistoalueen rakennusten ylläpitoon, opiskelija-asuntoloiden rakentamiseen ja kunnostamiseen sekä oppilaitoksen keittiön remonttikulujen [...]
Seura-alue avataan torstaina 18.7. klo 12.00. Liikennetoimikunta pyytää seurapaikalle saapuvia asuntovaunu- ja autoyksiköitä ajoittamaan saapumisen ennen klo 23.00 tai vaihtoehtoisesti aamulla klo 8.00 jälkeen. Mikäli pakottavasta syystä saavut alueelle klo 23 jälkeen, soita puomilla olevaan puhelinnumeroon. Liikennepäivystäjä ohjaa kentälle saapuvat majoitusalueelle. Yöllä alueelle saapuvien on syytä varautua odottamaan alueelle ohjaamista. Ystävällinen kiitos, että huomioit tämän [...]
Kenttämaksut Jämsän opistoseuroissa ovat samat kuin viime kesänä. Tonttilippu 80 € Auto ja teltta 40 € Teltta 25 € Vapaaehtoinen pysäköintimaksu 5 € Kenttämaksun voi maksaa MobilePay-numeroon 97488 tai kenttämaksujen verkkokaupassa jamsa.kenttamaksu.fi. Maksukuitti toimii kenttämaksulippuna. Kenttämaksun voi myös maksaa kenttämaksun kerääjälle, infopisteeseen tai majoitustoimistoon. Mikäli sinulla on terveydellisistä syistä sähköpaikka tai kenttämajoituspaikkasi läheisyydessä on sähkötolppa, [...]
Keuruulla järjestettävien Jämsän opistoseurojen liikuntaesteisen henkilön leiripaikkaa tai sähköpaikkaa voi hakea järjestäjiltä lääketieteellisen tarpeen perusteella 10.6.2024 saakka. Liikuntaesteisten henkilöiden paikat on tarkoitettu heille, joilla on huomattavia vaikeuksia liikkua leiriolosuhteissa. Sähköpaikan voi saada henkilö, joka tarvitsee välttämättä sähköä lääkinnälliseen laitteeseen päivittäin. Hakemukset pyydetään toimittamaan sähköpostilla osoitteeseen sahkopaikat.keuruu2024@gmail.com. Hakemuksessa tulisi olla hakijan nimi, syntymävuosi, yhteystiedot ja sähköpaikan tai [...]